Olen ikinuori vuonna 1968 Espoossa syntynyt hyvinvointivaltion puolustaja.
Sain tarpeekseni pääkaupunkiseudun hulinasta ja muutin tänne maalle Karjaan Meltolaan 2015.
Ammatiltani olen sisäänostaja.
Harrastan intohimoisesti musiikkia, elokuvia,kirjallisuutta, sarjakuvia sekä lautapelejä. Esteetikkona olen myös muutenkin kiinnostunut taiteista.
Lähdin mukaan Vasemmiston toimintaan koska kaikista puolueista se on inhimillisin ja heikompia puolustava. Lisäksi holtiton kapitalismi, itsekeskeinen minä-minä kultuuri, ilmastonmuutos sekä pöyristyttävä fasismin jälleennousu pistivät pohtimaan sitä minkälaisen tulevaisuuden ja maailman haluan jättää seuraaville sukupolville sekä toimimaan vastavoimana noille. Sydän on vasemmalla!
Koen että Raaseporin tulisi olla elinvoimainen, houkuttava, ekologinen ja tasa-arvoinen.
Raasepori ja koko lounainen Uusimaa on vaarassa jäädä takametsäksi vaikka sijaitsemme kahden Suomen isoimman kaupungin välillä alle tunnin matkan päässä pääkaupungistamme. On pidettävä vankasti huolta ja kehitettävä liikenneyhteyksiä sekä kunnan sisällä että myös muualle. Monet kuntalaiset käyvät töissä pääkaupunkiseudulla ja monipuolisemmat liikkumismahdollisuudet muillakin tavoin kuin omalla autolla on ensiarvoisen tärkeä seikka tänne muuttoa harkitsevilla.
Mutta pelkästään nukkumalähiökuntana toimiminen ei riitä vaan Raaseporin on huolehdittava siitä että kuntalaisten lisäksi myös yrityksillä on hyvät elinolot ja edellytykset pärjätä kunnassamme.
Tärkein asia kunnassamme sekä kaikkialla muuallakin on pitkällä tähtäimellä ekologisuus sillä ilmastonmuutos on totista totta, väittivätpä foliohattuilijat ja jäärät mitä hyvänsä. Jos häviämme tämän kamppailun ei meillä ole toista maapalloa tilalle. Rannikkokuntana Raasepori on ensimmäisten joukoissa kokemassa mitä ilmaston lämpiämisen aikaansaama merenpinnan nousu tarkoittaa. Lähes aina merkittävistä asioista kysyttäessä suomalaiset kertovat että luonto on meille sydäntä lähellä. Pidetään siis siitä huolta! Kunnat ovat avainasemassa ilmastoasioiden ratkomisessa joten pyritään tekemään päätökset siten että tulevillakin sukupolvilla on vielä maapallo ja Raasepori joista nauttia.
Haluan että kaikista pidetään huolta; myös heikommassa asemassa olevilla on oikeus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään. Tarvitsemme kattavaa tasa-arvoa mm. eri sukupolvien, sukupuolten ja kieliryhmien välillä. Kaikista on pidettävä huolta ja varsinkin heikoimmassa asemassa olevia on tuettava, sekä etenkin lapsista ja nuorista on huolehdittava jotta he saavat parhaat mahdolliset edellytykset onnistuneeseen ja onnelliseen elämään. Oman lapsuuden ja nuoruuden pohjoismaista hyvinvointivaltiota on monella tapaa ikävä vaikka muutokset eivät ole olleet pelkästän huonompaan suuntaan.