Terveydenhuollon hoitoonpääsyn takarajaksi tulisi asettaa kolme kuukautta nykyisen kuuden kuukauden sijaan. Hoitotakuun kustannuksia on tähän asti tarkasteltu vain julkisen talouden kustannusten näkökulmasta. Tarkasteluun tulisi kuitenkin ottaa myös potilaille ja työnantajalle tulevat kustannukset. Sote-uudistuksesta käyty keskustelu on virheellisesti rajautunut pääasiassa vain ns. valinnanvapausteeman käsittelyyn, vaikka keskustelua tulisi käydä myös soten rahoitusmalleista.
Eri asiantuntija-arvioissa on pitävästi pystytty osoittamaan että nopeutettu hoitopääsy toisi koko terveydenhuollon kustannuksiin miljardiluokan säästöt. Esitetyissä luvuissa ei ole edes mukana niitä säästöjä jotka syntyvät työnantajille lyhempinä sairauspoissoloina ja esimerkiksi kotipalvelun tarpeen pienentymisellä ikäihmisille.
Kansalaisten tyytymättömyys nykyiseen terveydenhuoltojärjestelmään kohdistyy enimmäkseen kahteen asiaan: Hoitoonpääsyn hitauteen ja ja perusterveydenhuollon ongelmiin. Molemmat asiat olisivat ratkaistavissa jo nykyjärjestelmän puitteissa.
On selvää, että nopeutettua hoitoonpääsyä ei voida toteuttaa kertarysäyksellä, kuten hallituksen keskittämis- ja päivystysasetuksien kanssa on tehty. Uudistus on tehtävä porrastetusti siten että se kohdistetaan ensin niihin potilasryhmiin jotka hyötyvät siitä eniten ja aikataulu on esimerkiksi kolme vuotta. Hoitotakuujärjestelmä tähän asti toiminut parhaiten somaattisessa leikkaustoiminnassa. Järjestelmää uudistettaessa tulisi huolehtia siitä että mielenterveys- ja päihdepotilaat saavat hoitoa samoin perustein kuin somaattisissa sairauksissa. Esimerkiksi nuorten mielenterveyspalvelujen pääsy ei ole nyt totetutunut lain määräämällä tavalla.
Sairaanhoitopiireillä ja mahdollisilla tulevilla maakunnilla on silloin talousarvio- ja resurssisuunnittelun kautta aikaa muutoksen harkittuun toteuttamiseen. Järjestämisvastuussa olevalla taholla on silloin myös mahdollisuus päättää siitä resurssoidaanko muutos omaa toimintaa lisäämällä vai käyttämällä alihankkijoita.
Perusterveydenhuollon vahvistaminen ja riittävän nopea pääsy terveyskeskuslääkärin vastaanotolle on mahdollista melko pienellä resurssoinnilla. Nykyisen seitsemän miljoonan vastaanottokäynnin nostaminen 10 miljoonan vastaanottokäynnin tasolle maksaisi noin 150 miljoonaa euroa. Tämäkin uudistus voitaisiin toteuttaa joko omaa toimintaa lisäämällä tai turvautumalla yksityiseen tuotantoon. Lääkäreitten lisääntynyt koulutusmäärä ja resurssien oikea kohdentaminen takaavat sen että uudistus on realistisella pohjalla.
Miksi halutaan keskittyä valtavien sote- ja maakuntahimmeleitten rakentamiseen kun ihmisten oikeasti kokemat ongelmat olisi ratkaistavissa jo nykyisen järjestelmän puitteissa nopeilla, selkeillä ja rahoituksellisesti kestävillä ratkaisuilla?
Hanna Ojamo
Väitöskirjatutkija
HUS:n Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen lautakunnan jäsen